XIX BarokkiKuopio
luonto/luonne
19.-23.7.2023
Luonto on täynnä ääniä: linnut laulavat, haavat havisevat, hevoset hirnuvat ja purot solisevat. Kuten ihmisillä, musiikillakin on luonne, jonka jokainen kuulija kokee omalla tavallaan.
Musiikilla voi matkia luontoa ja kuvailla asioiden luonteita, taivaankappaleiden välisiä liikkeitä, antiikin lääketieteen ruumiinnesteiden tasapainoa tutkivaa humoraalioppia, alkemismia ja horoskooppeja, sekä vaikkapa ihmisten ikäkausia, kansallisuuksia, ammatteja ja erilaisia luonteenpiirteitä.
Musiikkia voi myös luoda ja kuunnella missä vain, luonnon helmasta aina erilaisiin, oman luonteensa tilaisuuteen luoviin rakennuksiin.
BarokkiKuopion ohjelma tutkii tällä kertaa kaikkea luontoon ja luonteisiin liittyvää, itserakkaudesta linnunlauluun! Tänä kesänä mukana on myös meditatiivinen Pleasure Garden -ääni-installaatio, joka yhdistää musiikkia, linnunlaulua ja kesäisen metsän ääniä Puijon luontopolulla.
Barokkimusiikin villien rönsyjen lisäksi kuullaan mm. Turkka Inkilän vuodenaikojen kiertoon pohjautuvan Almanac -teoksen kantaesitys, tutkitaan barokkityylisten tanssiosien ja viritysjärjestelmien kaikuja J. S. Bachin ja Alina Dumitrescun musiikkia tanssiin yhdistävässä konsertissa, sukelletaan itserakkauden ja muiden ihmisluonnon vähemmän imartelevien puolien syövereihin ja tutustutaan raamatuntekstien luontovertauksiin.
Lastenkonsertissa huvitutaan Aurinkokuninkaan oikukkaasta luonteesta ja tutustutaan samalla barokkisoittimiin ja kuninkaan hovin musiikkiin!
Festivaalin päättökonserttina kuullaan Genevieve Laceyn ja BarokkiKuopion taiteellisen johtajan Matias Häkkisen suunnittelema värikylläinen, eriluonteisten teosten karaktäärejä ja ominaispiirteitä vaaliva ohjelmakokonaisuus.
BarokkiKuopion pääyhteistyökumppanina toimii edelleen lempiorkesterimme Ensemble Nylandia ja Nylandian alla toimiva Café Barock -konserttisarja.
Tule tutkimaan luontoa ja luonteita kanssamme!

BarokkiKuopion taloudelliset tukijat:
- Alfred Kordelinin säätiö
- Arts & Parts
- Ensemble Nylandia
- Kuopion kaupunki
- Kuopion seurakuntayhtymä
- Kuopion Tuomiokirkkoseurakunta
- Musiikin edistämissäätiö
- Taiteen edistämiskeskus
BarokkiKuopion vuoden 2023 yhteistyökumppanit:
- Arts and Parts
- Café Barock
- Ensemble Nylandia
- Kuopion kamarimusiikkiseura KuKaMus ry
- Kuopion kaupunginorkesteri
- Kuopion kaupunki
- Kuopion kirjasto
- Kuopion luonnoystäväin yhdistys
- Kuopion museo
- Kuopion seurakuntayhtymä
- Kuopion Steiner-koulu ja sen vanhempainyhdistys
- Kuopion taidelukio Lumit
- Kuopion tuomiokirkkoseurakunta
- Ramin konditoria
- Ravintola Pannuhuone Gust. Ranin
- Ravintola SalaCavala
- Tropical Winter Ukulele Fest