Risto Nordell
|
Legendaarinen musiikki- ja kulttuuritoimittaja Risto Nordell teki lähes 40-vuotisen uran Yleisradiossa ja jatkaa edelleen Radio Dein Riston Viikon Valinta -ohjelmassa. Alun perin hän kouluttautui musiikin maisteriksi Sibelius-akatemiasta, pääaineenaan solistinen laulu, mutta on tehnyt elämäntyönsä klassisen musiikin parissa radiotoimittajana, jo lokakuusta 1988. Viimeiset 18 vuotta Nordellin tunnetuin radio-ohjelma on ollut viikoittainen Riston Valinta. Ohjelman nimi on lainattu runoilijaveli Harrin ehdotuksesta heidän lapsuuden kotikaupungissaan Salossa toimineelta elintarvikemyymälältä.
Radio-ohjelmansa Risto juontaa valitsemansa vanhan musiikin usein melko seikkaperäisellä esittelyllä ja toisinaan täydentää ohjelmaansa musiikkialan vaikuttajien haastatteluilla. Vanhaa musiikkia edustavat keskiaika, renessanssi ja barokki, uudempaakin musiikkia, oopperaa ja 1800-luvun liediä kuullaan, ja juhannuksena Risto on soittanut jopa kotimaisia iskelmiä. Radio-ohjelmien lisäksi hän on myös juontanut lukuisia teosesittelyitä ja konserttietkoja erilaisissa tapahtumissa ja festivaaleilla, mm. Savonlinnan oopperajuhlilla. BarokkiKuopion vesi/veto -teemaan sopivasti Risto on musiikin lisäksi luonnon ystävä ja innokas kalamies: toisinaan hänen radio-ohjelmansa ovat olleet kalastusloman takia uusintalähetyksiä, kun Risto on käynyt kalassa Espoon Suvisaariston ja Kemiön saariston mökkirantojen lisäksi Tornionjoella siikaa lippoamassa! Riston Viikon Valinta -ohjelmaa voi kuunnella osoitteessa https://deiplus.fi/riston-viikon-valinta "Riston etkot" BarokkiKuopio-festivaalilla:
|