Yhteislaulujen sanat 13.7.2026
IHME JA KUMMA
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet,
pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Maailmassa monta…
Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa,
vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
Maailmassa monta…
Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen,
niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
Maailmassa monta…
Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla,
ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
Maailmassa monta…
Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla,
mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
Maailmassa monta…
(san. Marjatta Pokela – Pirkko Koskimies)
KALLAVESJ, KALLAVESJ
Kallavesj, Kallavesj, järviij järvi, siinä pesj
äet mun paetanj monta kertoo,
isä särillep pitj mertoo,
veljmies salloo tuulastelj, tiirustelj, riijustelj.
Kallavesj, Kallavesj, kaonis kalarantonesj!
Siellä paesto sären kylyk,
poeka kuv vuoan onkeen sylyk,
siäsket purj ja vesj se nii lystisti liplatti.
Kallavesj, Kallavesj, kallis kaeslarantonesj!
Siellä päevät puikkelehtii,
siellä kuikat, laevat tehtii
purjehtimmaa mualimaa, avaraa, merriin taa.
Kallavesj, Kallavesj, kaonis saonarantonesj!
Siellä höyrysj miesten pinta,
siellä illar raohoo rinta
naottii piällep päevän työn, kunnes lyö hetki yön.
Kallavesj, Kallavesj, poessa, poes on antimesj!
Tiäl ei outap poekarukkoo
äejil lämmin kalakukkoo
laovantaesi saonam piäl, mitä viel, mitä viel.
Kallavesj, Kallavesj, suarinesj ja salaminesj!
Tokko suanen koskaa ennee
kierteep Puijonsarven nennee,
missä laevat huuteloo: Kuopijoo, Kuopijoo!
(san. Aaro Jalkanen)
LÄKSIN MINÄ KESÄYÖNÄ
Läksin minä kesäyönä käymään
siihen laaksoon, kussa kuuntelin päivää,
kussa lintuset laulaa, metsäkanatkin ne pauhaa,
ja mun sydämeni etsi lepoa ja rauhaa.
Katsoin minä alas vetten puoleen:
näin rannalla tytön ihanan ja nuoren,
joka istui ja itki, katsoi aaltoja pitkin,
ja hän oli niin surullinen joka hetki.
TAIVAS ON SININEN JA VALKOINEN
Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä,
Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä;
niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä,
niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä.
Enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani,
enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani;
synkkä metsä, kirkas taivas
tuntee mun huoliani,
synkkä metsä, kirkas taivas
tuntee mun huoliani.
(liperiläinen kansanlaulu)
ORVON HUOKAUS
Tääll’ yksinäni laulelen
kun ilta tullut on;
nyt päivän työt jo loppunee
ja pääsen lepohon.
Nyt päivän työt jo loppunee
ja pääsen lepohon.
Mä olen niinkuin lintunen,
joka metsässä visertää,
ei ole mulla turvaa,
eik' yhtään ystävää.
Ei ole mulla turvaa,
eik' yhtään ystävää.
Lennä, lennä, lintuseni,
lennä ylös pilvihin!
Vie hartaat huokaukseni
luo Luojan taivaihin!
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet,
pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Maailmassa monta…
Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa,
vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
Maailmassa monta…
Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen,
niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
Maailmassa monta…
Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla,
ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
Maailmassa monta…
Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla,
mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
Maailmassa monta…
(san. Marjatta Pokela – Pirkko Koskimies)
KALLAVESJ, KALLAVESJ
Kallavesj, Kallavesj, järviij järvi, siinä pesj
äet mun paetanj monta kertoo,
isä särillep pitj mertoo,
veljmies salloo tuulastelj, tiirustelj, riijustelj.
Kallavesj, Kallavesj, kaonis kalarantonesj!
Siellä paesto sären kylyk,
poeka kuv vuoan onkeen sylyk,
siäsket purj ja vesj se nii lystisti liplatti.
Kallavesj, Kallavesj, kallis kaeslarantonesj!
Siellä päevät puikkelehtii,
siellä kuikat, laevat tehtii
purjehtimmaa mualimaa, avaraa, merriin taa.
Kallavesj, Kallavesj, kaonis saonarantonesj!
Siellä höyrysj miesten pinta,
siellä illar raohoo rinta
naottii piällep päevän työn, kunnes lyö hetki yön.
Kallavesj, Kallavesj, poessa, poes on antimesj!
Tiäl ei outap poekarukkoo
äejil lämmin kalakukkoo
laovantaesi saonam piäl, mitä viel, mitä viel.
Kallavesj, Kallavesj, suarinesj ja salaminesj!
Tokko suanen koskaa ennee
kierteep Puijonsarven nennee,
missä laevat huuteloo: Kuopijoo, Kuopijoo!
(san. Aaro Jalkanen)
LÄKSIN MINÄ KESÄYÖNÄ
Läksin minä kesäyönä käymään
siihen laaksoon, kussa kuuntelin päivää,
kussa lintuset laulaa, metsäkanatkin ne pauhaa,
ja mun sydämeni etsi lepoa ja rauhaa.
Katsoin minä alas vetten puoleen:
näin rannalla tytön ihanan ja nuoren,
joka istui ja itki, katsoi aaltoja pitkin,
ja hän oli niin surullinen joka hetki.
TAIVAS ON SININEN JA VALKOINEN
Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä,
Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä;
niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä,
niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä.
Enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani,
enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani;
synkkä metsä, kirkas taivas
tuntee mun huoliani,
synkkä metsä, kirkas taivas
tuntee mun huoliani.
(liperiläinen kansanlaulu)
ORVON HUOKAUS
Tääll’ yksinäni laulelen
kun ilta tullut on;
nyt päivän työt jo loppunee
ja pääsen lepohon.
Nyt päivän työt jo loppunee
ja pääsen lepohon.
Mä olen niinkuin lintunen,
joka metsässä visertää,
ei ole mulla turvaa,
eik' yhtään ystävää.
Ei ole mulla turvaa,
eik' yhtään ystävää.
Lennä, lennä, lintuseni,
lennä ylös pilvihin!
Vie hartaat huokaukseni
luo Luojan taivaihin!
